Vertaisuus hyvinvoinnin edistäjänä
Olen tänä talvena hiihtänyt enemmän kuin kahtena edellisenä vuonna yhteensä. Kokonaiset kaksi kertaa tosin. Monilla kanssahiihtäjillä on ehtinyt kilometrejä kertyä minua huomattavan paljon enemmän, niin hiihtoladuilla kuin elämänladuilla muutenkin.
Vauhdikkaasti useimmat suihkaisevat ohitseni, mutta minä en välitä, vaikka sukseni tahtookin lipsua enemmän taakse- kuin eteenpäin. Vaikka hitaasti latu viekin eteenpäin, se kuitenkin edelleen kulkee eteenpäin. Jokainen eteenpäin otettu askel on minulle riemuvoitto.
Minulta pyydettiin blogiin kirjoitusta terveydestä ja hyvinvoinnista. Aihetta voisi lähestyä hyvin monesta eri näkökulmasta ja osaa niistä onkin jo ansiokkaasti käsitelty aiemmissa blogiteksteissä, joita suosittelenkin lukemaan. Aloinkin pohtimaan terveyttä ja hyvinvointia omien kokemusteni kautta ja mitä yhdistyksen toiminnassa mukana oleminen on minulle tuonut. Vaikka terveydellä tarkoitetaan Maailman terveysjärjestö WHO:n tunnetun määritelmän mukaan täydellistä sairauden tai vamman puutetta, väitän, että ei terveyttään kokonaan menetä, vaikka sairaus kohdalle osuisikin. Itse ainakin koen olevani pääasiallisesti terve, vaikka joku voisi minun sairauskertomuksiani lukiessa toisinkin väittää. Terveys on myös osa hyvinvointia, joten paljon on vielä tehtävissä, vaikka terveyttään olisikin menettänyt. Vähän niin kuin elämäkään ei lopu heti diagnoosin saamiseen, ei myöskään terveys lopu. Päinvastoin joillakin se saattaa jopa alkaa siitä, eläminen nimittäin.
”Kylläpä sinä näytät hyvinvoivalta!” Tämä on melko usein kuulemani toteamus, kun olen tuttujen kanssa tekemisissä. En oikein edes tiedä, että miltä minun odotetaan näyttävän, pitäisi varmaan joskus kysyä. Uskon, että moni muukin syöpää sairastava voi yhtyä tähän. Se mitä kuitenkin näkyy ulospäin, ei kuitenkaan kerro mitä sisälläni tapahtuu. Kommentoija ei välttämättä osaa edes ajatella mitä sisälläni myllertää, sairaus kun ei useimmiten näy ulospäin. Kuka sitten voi ymmärtää parhaiten? No tietenkin joku toinen saman kokenut, vertainen.
Pohjois-Savon Syöpäyhdistyksen toiminnan tavoitteena on ”Hyvä elämä ilman syöpää ja syövästä huolimatta”. Vertaistukiryhmät ja muu vertaistukipalveluiden tarjoaminen on yksi yhdistyksen ydintoiminnan muoto. Me jokainen koemme sairastumisen eri tavalla ja samaten myös tarvitsemme siihen tukea eri tavalla. Vaikka meillä jokaisella on oma yksilöllinen tarinamme, syöpää sairastavien tai sairastaneiden tarinoissa löytyy paljon yhtymäkohtia. Syöpää sairastavan arkeen tulee esimerkiksi vaihtelevia määriä uusia normaaleja. Syystä tai toisesta näistä uusista normaaleista keskustelu ei terveydenhuollossa suju aina ongelmitta. Niitä ei esimerkiksi uskalleta ottaa puheeksi tai yhteistä kieltä terveydenhuollon ammattilaisten kanssa ei löydy. Vertaistuen merkitys korostuu tällaisissa tilanteissa, koska nämä uudet normaalit saattavat hämmentää, mutta vertaisten kesken jutellessa asiat saavatkin ihan uudet mittasuhteet. Edes joku toinen puhuu kanssani samaa kieltä. Joku ymmärtää miltä minusta tuntuu. Joku muukin on kokenut kanssani samoja asioita, en olekaan ainoa. Tämä onkin ihan normaalia.
Kaikki eivät koe tarvitsevansa vertaistukea ja se on hieno asia sekin. En itsekään ensimmäistä kertaa sairastuessani kokenut tarvitsevani. Hyvä että edes ehdin mieltää itseäni syöpään sairastuneeksi, kun leikkaushoidoin asia oli nopeasti hoidettu pois alta. Myöhemmin olen kuitenkin taputellut itseäni olkapäälle siitä, että astuin syöpäyhdistyksen toimistoon sisälle ja hakeuduin vertaistuen piiriin sairauteni uusiutuessa. Vertaistuki on tuonut elämääni niin paljon. Vertaisten kesken on niin itketty, kuin myös naurettu. Iloa-ryhmä varsinkin on ollut nimensä veroinen, vaikka vaikeitakin asioita on käsitelty ja syvissä vesissä uitu. Päivääkään en vaihtaisi pois.
Meillä jokaisella on tarve myös kuulua johonkin joukkoon, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Jos jotain hyvää sairastuminen on tuonut elämääni, on vertaisten joukkoon kuuluminen. Olen saanut aivan ihania ihmisiä elämääni vertaisuuden kautta. Jopa sydänystäviä, joita erityisesti näin ystävänpäivänä tätä kirjoittaessani muistelen suurella lämmöllä. Myöhemmin kouluttauduin myös vertaistukihenkilöksi, koska halusin antaa takaisin muille sitä hyvää, jota itse olen vertaistuelta saanut. Vertaistuki parhaimmillaan auttaa jaksamaan päivästä toiseen ja tuo sisältöä elämään. Se tuo mukanaan lämpöä, lempeyttä ja myötätuntoa. Vertaisten kesken voi näyttää syvimmätkin tunteensa, koska lähimmäisille niitä ei aina haluta tai uskalleta näyttää. Läheisiä saatetaan haluta myös suojella ikäviltä aiheilta, kuten esimerkiksi kuoleman käsittelyltä. Monet kokevatkin vertaisten kanssa keskustelut jopa terapeuttisina, vaikka terapeutteja ei ollakaan, ei edes yritetä olla. Ollaan vain ihmisiä toinen toisillemme. Enempää vertaiselta ei vaadita.
Sairastuminen ei katso ikää, sukupuolta, sosiaalista statusta tai muutakaan tekijää. Sitä ei katso myöskään vertaisuus. Sairauden edessä kaikki ovat samalla viivalla ja käydään läpi samoja kriisin vaiheita. Sairastuminen onkin omanlaisensa kriisi, joka myös koetaan eri tavoin. Vertaisten avulla tuosta kriisistä on helpompi päästä takaisin jaloilleen. Jo pelkästään tieto siitä, että on olemassa joku muukin voi auttaa. Kannustankin jokaista sairastunutta vertaistuen piiriin, jos yhtään kokee, että siitä voisi olla itselle apua. Vertaisryhmissä ei tarvitse puhua, voi myös tulla vain kuuntelemaan. Tunteiden näyttäminen on sallittua, mutta ei kuitenkaan osallistumisen edellytys. Tule juuri sellaisena kuin olet ja juuri niiden ajatusten ja tunteiden kanssa, kun sinulla sillä hetkellä on mielessä. Myös läheisille löytyy omat ryhmänsä ja vertaistukihenkilöt. Jos ryhmätoiminta ei ole sinua varten, ota yhteyttä yhdistyksen aina niin iloiseen ja avuliaaseen neuvontahoitaja Virpiin, hän järjestää sinulle henkilökohtaisen vertaistukihenkilön.
Vertaisenkin talven ensimmäisellä hiihtolenkilläni kohtasin. Pysähtyessäni huokaisemaan hetkeksi, takaani tuli noin ikäiseni nainen. Hän iloisesti tervehtien sanoi, että ihanaa kun kuljin juuri sopivaa tahtia hänelle. Joku olisi voinut kommentista loukkaantua, mutta minua kommentti vain ilahdutti. Harvoin sitä tulee niin iloiseksi, kun kauniisti hitaaksi kutsuttiin. Syöpää sairastavana ei ole itsestäänselvyys, että laduille aina jaksaa ja kykenee, mutta eteenpäin on kuitenkin mentävä. Vaikka elämän muilla tärkeillä henkilöillä, perheellä ja ystävillä on tärkeä merkitys arjen hyvinvoinnille, tuovat vertaiset arkeen toisenlaista sisältöä. Ymmärrystä. Myötätuntoa. Välillä myös hieman potkua takalistoon. Vertaisten tuki ja kannustus auttaa jaksamaan elämänladuilla eteenpäin. Hyvinvoinnin edistämistä parhaimmillaan.