Siirry suoraan sisältöön

Roosa nauha -keräys alkoi tänään 24.9.

NÄYTÄ TUNTEESI. NÄYTÄ TUKESI.

Tämän vuoden Roosa nauhan suunnittelija on näyttelijä Seela Sella. Keräyksen teemana on Näytä tunteesi. Näytä tukesi. Nauhassa kimaltelevat hopeiset ilon ja surun pisarat.

Seela Sella kannustaa ihmisiä kohtaamaan toinen toisensa kaikkine tunteineen. ”Aina ei tarvita sanoja toisen ihmisen tavoittamiseen, tunteet voi näyttää puhumattakin. Suuren surun keskellä sanat voivat olla riittämättömiä. Silloin läsnäolo on oikeita sanoja arvokkaampaa.”

Sella lähti mukaan Roosa nauha -keräykseen kunnioituksesta ihmisiä ja elämää kohtaan.  Nauha on kunnianosoitus hänen läheisilleen, jotka ovat kokeneet syövän. Sairautta läheltä seuranneena Sella osaa olla kiitollinen kehittyneistä syöpähoidoista.  ”Hyvin pienelläkin teolla voi saada hyvän mielen. Ihan itsekkäistä syistä kannattaa tukea syöpätutkimusta. Auttamalla saat pienen palan onnellisuutta itsellesi”, näyttelijä muistuttaa.

NAUHOILLA, TUOTTEILLA ja LAHJOITUKSILLA SYÖPÄÄ VASTAAN

Roosa nauha 2019 -keräys alkaa 24.9. ja on käynnissä lokakuun ajan. Keräys tavoittelee kahden ja puolen miljoonan euron tuottoa. Neljän euron hintaisia Roosa nauhoja on myynnissä kaikkiaan puoli miljoonaa kappaletta.  Nauhoja myyvät K-ryhmän kaupat, S-ryhmän ketjut, Lindex, XXL ja Arabian myymälät sekä alueelliset syöpäyhdistykset ympäri Suomen.

Ostamalla nauhan Pohjois-Savon Syöpäyhdistykseltä tuet syöpäpotilaiden ja heidän läheistensä tukitoimintaa Pohjois-Savossa. Myymme nauhoja toimistolla. Myös yhdistyksemme paikallisosastot myyvät nauhoja ympäri maakuntaa. Nauhan hinta on 4 euroa.

Roosa nauha -päivää vietetään perjantaina 11.10., jolloin Pohjois-Savon Syöpäyhdistys järjestää Roosa nauha -tapahtuman H-talossa klo 12-15.30.

Syöpäsäätiö on rahoittanut Roosa nauha -keräysvaroista naisten syöpien tutkimusta yli yhdeksällä miljoonalla eurolla vuodesta 2005 alkaen. Lahjoitusvaroilla on rahoitettu tutkimuksia, joiden ansiosta esimerkiksi rintasyövän biologiset alatyypit pystytään tunnistamaan ja potilaille voidaan suunnitella yksilöllisempiä, tehokkaampia lääkehoitoja. Tutkimusapurahojen rinnalla osa Roosa nauha -tuotoista ohjataan sairastuneiden ja heidän läheistensä neuvontaan ja tukeen. Syöpäjärjestöillä on noin 50 neuvontahoitajaa ympäri Suomea.

Roosa nauha -keräys on yksi suomalaisten kaikkein mieluisimmista lahjoituskohteista (Taloustutkimus 2018).

Roosa nauha -keräyksen järjestävä Syöpäsäätiö on Suomen suurin yksityinen syöpätutkimuksen rahoittaja. Säätiö saa varansa yksinomaan lahjoituksista. Julkinen rahoitus syöpätutkimukseen on riittämätöntä ja yksityiset säätiöt ovat tutkijoille yhä tärkeämpi rahoituslähde. Lahjoitusvaroilla rahoitetaan arviolta 40 % syöpätutkimuksen rahoituksesta Suomessa.

Lahjoituksen keräykseen voi tehdä 

  • verkossa osoitteessa roosanauha.fi
  • lahjoitustililleFI20 2344 1800 0032 29 viitteellä 5445
  • tekstiviestillä: tekstaa ROOSA numeroon 16499 (10 euron lahjoitus veloitetaan puhelinlaskussa)
  • MobilePaylla: lahjoita haluamasi summa numeroon
    • 55714  (Syöpäsäätiön numero)
    • 55959 (Pohjois-Savon Syöpäyhdistyksen numero. Lahjoitus ohjautuu Pohjois-Savon Syöpäyhdistykselle.)

Lisätietoa Roosa nauha -keräyksestä:

Varainhankintajohtaja Sari Meller, puh. 050 40 90 550, sari.meller@cancer.fi

Tutkimusjohtaja Jarmo Wahlfors, puh. 050 410 1456, jarmo.wahlfors@cancer.fi (syöpätutkimus, tutkimusrahoitus)

www.roosanauha.fi
www.syopasaatio.fi