Siirry suoraan sisältöön

Arjen ystävä

Haluatko olla arjen ystävä syöpään sairastuneelle? Arjen ystävä auttaa olemalla läsnä ja kuuntelemalla.​ Toimintaa käynnistetään vuonna 2023.

Mitä arjen ystävä tekee?

Arjen Ystävä tukee syöpään sairastuneen elämää muuttuneessa arjessa. Hän on seurana, kun tuettavan olo on yksinäinen tai hän haluaa seuraa esim. lenkkipolulle, lääkärissä käyntiin, hoitokäynnille, kauppamatkalle, teatteriin tai kirjastoon. Turvallisena aikuisena ystävä voi viettää aikaa myös lasten kanssa leikkien, ulkoillen ja lapsen maailmaa huomioiden.

Koulutamme arjen ystävät toimimaan myös digikavereina apua tarvitseville. Moni tarvitsee opastusta ja luotettavan kaverin neuvoja esimerkiksi digivälineiden käytössä. Kuinka kirjautua Omakantaan? Kuinka edes saada laite päälle? Koulutuksessa keskitytään tavallisiin ja yksinkertaisiin perusdigitaitoihin. Päätät itse, haluatko lähteä digikaveriksi.

Kuka voi toimia arjen ystävänä?

​Arjen Ystävänä voi toimia aikuinen henkilö, jolla on halu auttaa ja kuunnella. Ystävänä voi toimia myös syövän sairastanut, mutta olet käsitellyt omaa sairastumistasi ja sen vaikutuksia omaan elämääsi.

Arjen ystävänä toimiminen edellyttää, että

  • sinulla on voimavaroja tukea toista
  • sinulle on luontaista suhtautua toisiin ihmisiin myötätuntoisesti ja kannustavasti, erilaisia ihmisiä ja valintoja kunnioittaen
  • sitoudut toimimaan yhdistyksen arvojen ja toimintaohjeiden mukaisesti

Paljonko tehtävä vie aikaa?

Ystävänä voi toimia oman aikataulun mukaan. Toiveena on, että ystävä pystyisi tapaamaan tuettavaa esimerkiksi noin kaksi kertaa kuukaudessa. Tapaamisten määrä katsotaan kuitenkin aina tilannekohtaisesti.

Mitä vapaaehtoistoiminta antaa?

Saat tehtävään koulutuksen ja tukenasi on asiantunteva järjestö, jolta saat tehtävääsi tukea ja ohjausta. Tarjoamme merkityksellistä sisältöä vapaa-aikaan ja yhteisöllisyyttä toisten vapaaehtoisten kanssa.

Miten toimintaan pääsee mukaan?

Kaikki hakijat haastatellaan ennen koulutusta.

 

Kiinnostuitko toiminnasta? Lisätietoa voit kysyä:

Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Minttu Aho
minttu.aho@pohjois-savonsyopayhdistys.fi
044 230 8741

tai

Perhetyön koordinaattori Sari Nousiainen
sari.nousiainen@pohjois-savonsyopayhdistys.fi
044 749 7533

Rikosrekisteriote tullaan tarkistamaan vapaaehtoisilta, jotka toimivat lasten kanssa. (Yhdistys hoitaa asian vapaaehtoisen puolesta ja hänen suostumuksella.)

Koulutus järjestetään yhteistyössä Suomen Syöpäpotilaat ry:n kanssa. Digikaveri-koulutuksesta vastaa koordinaattori Suvi Sileekangas. Lisätietoa: https://www.syopapotilaat.fi/yhdistys/vertaisena-ja-vapaaehtoisena/