Siirry suoraan sisältöön

Aurinkosuojautuminen ja lapset

Lapsen iho on herkkä auringon säteilylle. Auringon UV-säteily on vaarallista erityisesti lapsen herkälle iholle. Siksi lapset on syytä suojata säteilyltä huolellisesti.

Lapsille kannattaa opettaa auringolta suojautuminen jo pienenä niin, että varjossa oleskelusta, peittävästä vaatetuksesta ja aurinkolaseista sekä aurinkorasvan levittämisestä tulee normaali tapa. Lapsia voidaan ohjata näyttämällä video, lukemalla satu ja ohjeistamalla itserasvausta.

1. VARJO

Kun auringon UV-säteily on voimakkaimmillaan keskipäivän aikaan (klo 11-15), on syytä pysytellä sisällä tai hakeutua varjoon esimerkiksi puun, katoksen tai aurinkovarjon alle. Suojautumista ei kannata unohtaa pilvisenäkään päivänä, sillä UV-säteet läpäisevät pilviverhon. Myös keväthanki heijastaa voimakkaasti säteilyä.

2. VAATTEET

Oikeanlainen vaatetus on tärkeää. Lapsen vaatteissa hihat ulottuvat kyynärpäihin ja hame tai shortsit polviin. Hyvän suojan antavat esimerkiksi puuvillavaatteet. Väljät vaatteet ovat tiukkoja tehokkaampi suoja, ja ne tuntuvatkin kesäpäivänä mukavammilta. Tarjolla on myös UV-suojavaatteita, jotka antavat erityissuojaa esimerkiksi silloin, kun matkustetaan ulkomaan rantalomakohteisiin. Hatuksi kannattaa valita kasvot, niska ja korvanlehdet suojaava lierihattu.
Silmien suojaksi hyvät aurinkolasit.

3. VOIDE

Lasten on hyvä käyttää tuotteita, joissa suojakerroin 50 sekä UVA- ja UVB-suojat. Erityisesti lapsille kehitetyissä suojavoiteissa ei yleensä ole ihoa ärsyttäviä kemiallisia ainesosia, kuten voimakkaita hajusteita. Lapset oppivat myös itse auttamaan rasvauksessa jos aikuinen ei ehdi. Aurinkorasvaa pitää levittää hyvissä ajoin ennen ulosmenoa ja reilusti enemmän kuin tavallista kosteusvoidetta. Voidetta pitää myös lisätä usein, noin parin tunnin välein, sillä voidetta haihtuu ihon hikoilun seurauksena sekä uinnin ja ihon kuivaamisen jälkeen. On kuitenkin syytä muistaa, että suojavoiteella ei pitäisi pidentää lapsen auringossa oloaikaa. Mikään aurinkosuojavoide ei täysin estä säteilyn pääsemistä iholle.

Syöpäjärjestöiltä tilattavaa maksutonta materiaalia ohjauksen tueksi.
Tilaukset: terveysmateriaalit@cancer.fi osoitteesta.

Näin rasvaat itse -juliste (linkki pdf)
Opastusta aurinkorasvojen käyttöön.

 

Nauti auringosta turvallisesti(linkki pdf)
Tiivis aurinkoesite UV-indeksistä ja auringolta suojautumisesta.

Auringossa terveellisesti(linkki pdf)
Pieni opas vanhemmille lasten suojaamisesta UV-säteilyltä. Tarina lapsille auringon vaaroista.

Vistas sunt i solen – en guide för föräldrar (linkki pdf)
Broschyr gäller information om UV-strålining och hur man skyddar sig mot
solen.

Opas auringolta suojautumiseen Aikuisille (linkki pdf)
Laaja tietopaketti UV-säteilystä, UV-indeksistä ja UV-säteilyltä suojautumisesta. Tietoa myös aurinkoaltistuksen yhteydestä ihosyöpien kehittymiseen sekä eri ihotyypeistä.

Skydda dig mot solen, en guide (linkki pdf)
Broschyr gäller information om UV-strålining och hur man skyddar sig mot
solen.

Video: Auringon apurit

 

Lue lisää:

Auringon ja  UV-säteilyn aiheuttamasta syöpäriskistä Ilma syöpää -sivustolta (linkki sivustolle) 

3 kysymystä lasten ihon suojaamisesta Ilman syöpää -sivustolla (linkki sivustolle)