Pop up -vapaaehtoinen
Kutsumme sinut suunnittelemaan ja toteuttamaan tapahtumia yhdessä työntekijöiden ja muiden vapaaehtoisten kanssa. Saat vaikuttaa toiminnan sisältöön ja käyttää omia vahvuuksiasi ja osaamistasi. Vapaaehtoisena pääset järjestämään tapahtumia muun muassa lapsiperheille ja nuorille.
Vapaaehtoiset toimivat työntekijöiden pareina erilaisten tapahtumien järjestämisessä. Suurin osa tapahtumista järjestetään yhdistyksen tiloissa, mutta toisinaan vapaaehtoisia tarvitaan myös muualla. Esimerkiksi Fuck Cancer -kampanjan tapahtumassa kauppakeskuksessa, Kuopus-kerhon tapahtumissa jäähallilla tai HopLopissa ja terveyden edistämisen tempauksissa kouluissa ja torilla sekä lipaskeräyksissä kampanjoiden aikaan. Paikallisosastojen järjestämiin juhlavuoden tapahtumiin voit myös osallistua pop up -teemaisesti.
Vapaaehtoisena toimiminen edellyttää, että
- olet sosiaalinen ja innostat muita
- omaat hyvät vuorovaikutustaidot
- sinulle on luontaista suhtautua toisiin ihmisiin myötätuntoisesti ja kannustavasti
- osaat tarttua rohkeasti toimeen
- sitoudut toimimaan yhdistyksen arvojen ja toimintaohjeiden mukaisesti
Tarjoamme:
- merkityksellistä sisältöä vapaa-aikaan ja mukavan porukan, jossa voit toimia yhdessä ammattilaisten ja toisten vapaaehtoisten kanssa
- virkistystä
- koulutusta vapaaehtoistehtävään
Pop up -vapaaehtoiseksi voit ilmoittautua täyttämällä alla olevan lomakkeen tai ottamalla yhteyttä sähköpostitse vapaaehtoistoiminnan koordinaattoriin minttu.aho@pohjois-savonsyopayhdistys.fi.
Tule vapaaehtoiseksi
Täyttämällä ja lähettämällä tämän lomakkeen annat luvan tietojesi tallentamiseen yhdistyksen vapaaehtoistoiminnan rekisteriin. Kaikkia antamiasi tietoja käsitellään luottamuksellisesti.