Siirry suoraan sisältöön

Elämän ytimessä

Wilhelmiina Honkanen

Wilhelmiina Honkanen

”Näen vain maailman ja toiset ihmiset enkä lainkaan itseäni. Näen silmilläni, en silmiäni. Suurempaa armoa en pyydä (Torsti Lehtisen ajatus kirjassa Multaisen iän kerho).

Mutta voisiko tuossa olla jotain vapaaehtoisuuden ydintä, positiivista vapautta, vapautta johonkin, myötätuntoa, oman paikkansa löytämistä, parhaassa tapauksessa osa elämäntehtävää?

”Jutellessamme hän alkaa kertoa lapsistaan, sukulaisistaan, pitää välillä pitkiä taukoja. Silmät kirkastuvat. Lastenlapset ovat kaikkein tärkeimmät. Hiljaisuus ympärillämme puhuu voimakkaammin kuin sanat. Peittelen hänet ja hiivin hiljaa pois.”

Näin kokemustaan kuvaa vapaaehtoinen, joka vuorollaan käy saattohoito-osasto Lehtolakodissa, Harjulan sairaalassa Kuopiossa.

Pohjois-Savon Syöpäyhdistys tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia tehdä hyvää. Yksi näistä on tulla saattohoidon vapaaehtoiseksi. ”Kun mitään ei enää ole tehtävissä, on vielä paljon tehtävää”, sanoi saattohoidon uranuurtaja englantilainen Cicely Saunders.

Olla läsnä, kuunnella sekä potilasta että hänen läheisiään, jakaa muistoja, oppia myötätuntoa, järjestää tapahtumia, pitää kahvilaa lauantaisin, saada koulutusta ja opastusta työhön. Saattohoito tarjoaa elämän rikkautta puolin ja toisin – silloin kun potilaan elämänlanka on lähellä katkeamista.

Vapaaehtoisuutta ei opi teoriassa, ei vain kirjoista lukemalla. Työssä kokeminen ja siinä oppiminen tuo sen palkitsemisen tunteen, jota on kovin vaikeaa sanoin kuvata.

Ehkäpä se on sisäistä keveyttä, joka nostaa jalkoja hiukan maan pinnan yläpuolelle. Ja antaa voimallista tajua elämän merkityksestä viimeiseen huokaukseen asti.

saattohoito@pohjois-savonsyopayhdistys.fi

wilhelmiina.honkanen@gmail.com