Siirry suoraan sisältöön

Kokemus on voima kohti unelmia

Pirjo Airaksinen

Pirjo Airaksinen

Laulaja-lauluntekijä Mikko Harju lauloi suoraan sydämiimme 16.8 yksityistilaisuudessa, johon olimme kutsuneet syöpää sairastavia vanhempia perheineen. Tilaisuudessa oli pöydällä purkkeja, joihin kukin sai laittaa unelmiaan.

Näitä unelmia meidän on tarkoitus lähteä toteuttamaan kehittämisprojektissamme. Projektissa on tarkoitus selvittää perheiden toiveita, odotuksia ja tuen tarpeita. Niiden pohjalta kehitämme Syöpäyhdistykseen uusia palveluja.

Palvelujen avulla perheet selviytyvät paremmin arjestaan sekä pystyvät ylläpitämään ja edistämään koko perheen fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia. Vanhemman syöpään sairastumisella on vaikutuksia koko perheeseen, joten kaikki perheen jäsenet otetaan huomioon.

Sitä mukaa kun löydämme keinoja vastata perheiden tarpeisiin, niitä toteutetaan kehittämisprojektissa mukana olevien perheiden kanssa. Alueemme on Pohjois-Savon maakunta, joten perheet eri puolilla maakuntaa voivat saada tukea. Vastaavanlainen projekti toteutetaan Pirkanmaalla, joten saamme sieltä lisää tietoa perheiden tarpeista.

Toteutamme ensimmäisen unelman, kun tapaamme perheiden kanssa seuraavan kerran lokakuun alussa uudessa Saanassa. Jos olet kiinnostunut tulemaan mukaan, otathan meihin yhteyttä.

 

Kuvat: AnnaLouise Company