Saata minut -saattohoidon vapaaehtoisen näkökulma

Annukka Miettinen

Annukka Miettinen

Harmaa sateinen syyspäivä. Pieni hetki Jaanan seurassa ja minusta tuntuu, kuin olisin sukeltanut lempivillapaitani sisään. Kohdatessamme unohdan oman viluisen oloni ja arvaan heti, että Jaanan osaamisalaa on tukihenkilönä toimiminen.

Vapaaehtoistyötä saattohoidossa tehdään omien vahvuuksien ja osaamisten pohjalta. Joku antaa hemmotteluhoitoja, toinen sisustaa, minun juttu on enemmän ihmisten kohtaaminen, keskustelu tai läsnäolo, sanoo Pohjois-Savon Syöpäyhdistyksen vapaaehtoinen Jaana Korhonen. Hän kertoo, että tukihenkilönä toimimisessa tarvitaan heittäytymistä ja vaikeiden asioiden kohtaamista. Empatiaa ja iloa, sekä tilannetajua.

Jaanan äiti menehtyi 12 vuotta sitten syöpään. Sen jälkeen oli anopin menetys. Lapset kasvoivat ja Jaanalla oli enemmän aikaa. Hän päätti hakeutua vapaaehtoiseksi. Haastatteluhuoneessa hän näki äidin tekemän paperikukan ja enkelin. Äiti olisi hyvin iloinen jos tietäisi, että olen tämmöisessä mukana, Jaana sanoo.

Jos minun pitäisin illalla mennä kuntosalille, keksisin monta syytä olla menemättä. Vapaaehtoisena sellaista tilannetta ei tule, Jaana toteaa. Parasta Jaanan mielestä on se, että jokainen hetki ja kerta on ainutlaatuinen kohtaaminen.

Saattohoito tarvitsee vapaaehtoisia. Vapaaehtoistyö on monimuotoista, se voi olla kestoltaan ja sisällöltään hyvinkin erilaista. Pääasia tekemisessä on, että se lähtee halusta auttaa.

Jos sinä alat miettiä voisitko olla toiselle villapaita, lämmin hetki elämän kylmyydessä.

Kyllä, sinä voisit.

”Saata minut” on Pohjois-Savon Syöpäyhdistyksen kampanja hyvän ja yksilöllisen saattohoidon puolesta. Sinua tarvitaan.

Ohessa oleva kuva on kuvituskuva, joka on ote videosta #saataminut. Kuvassa esiintyy videon näyttelijät. Videon löydät youtubesta hakusanalla saataminut. Linkki videoon https://www.youtube.com/watch?v=1ApZgDzSEyo

 

Vapaaehtoistyö palkittiin SOSTE-palkinnolla

”Vapaaehtoistyö saattohoito-osastolla on yksi vaativimmista vapaaehtoistyön muodoista. Se edellyttää työhön tulijalta taitoa olla läsnä, kuunnella ja välittää myötätuntoa. Vapaaehtoisten pyyteetöntä työtä potilaiden ja heidän läheistensä hyväksi arvostetaan suuresti” SOSTE-palkinnon palkintoraati korostaa.

Suomen Syöpäyhdistyksen saattohoidon vapaaehtoistoiminta palkittiin keskiviikkona vuoden SOSTE-palkinnolla Oulussa järjestetyssä SOSTEtalk-tapahtumassa. Tämänvuotisella palkinnolla haluttiin antaa tunnustusta tärkeälle ja arvokkaalle työlle, jota sadat vapaaehtoiset tekevät saattohoitopotilaiden kanssa. Palkitsemisella nostetaan esiin järjestöissä ja yhdistyksissä tehtävä vapaaehtoistyö ja sen moninaisuus.

Lähde: soste.fi