Vanhemmuus antaa voimaa
Ei ole helppoa olla vanhempi, sillä vanhemmuuteen liittyy monenlaisia vastuita ja tehtäviä.
Vanhemman tehtävänä on taata lapselle turvallinen kasvuympäristö, osoittaa rakkautta ja ymmärrystä sekä olla elämän opettajana mutta toisaalta myös rajojen asettajana. Tänä päivänä sosiaalinen media antaa vaikutelman täydellisistä kodeista ja lapsiperhearjesta luomuruokineen sekä kilpaurheiluharrastuksineen – mutta lapsiperhearki voi olla jotain muutakin.
Vanhemmuuteen tuo haasteita vanhemman tai lapsen sairastuminen, sillä silloin vanhemman ja puolisonkin jaksaminen voi olla koetuksella puhuttamakaan siitä, että sairastuminen on kriisi, joka vaatii asian kohtaamista, läpikäymistä ja työstämistä koko perheessä. Kun vanhempi tai lapsi sairastuu syöpään, se vaikuttaa koko perheeseen. Syöpään sairastuminen vie voimavaroja vanhemmuudesta; väsyneenä, voimattomana ja mieli maassa ei välttämättä jaksa miettiä mitä lapsi laittaisi seuraavana päivänä päiväkotiin päälle, kuka ottaisi pienen lapsen uhmakiukun vastaan tai kuka veisi lapset harrastuksiin. Vanhempi voi tuntea huonoa omaatuntoa siitä, ettei pysty osallistumaan lasten leikkeihin tai kotitöihin puolison kanssa, sillä kivut ja hoidot voivat viedä toimintakyvyn. Vanhemmat saattavat ajatella miten olla hyvä vanhempi, kun ei pysty tai kykene olemaan se kaikessa mukana oleva vanhempi tai elämänopettaja. Kaiken tämän oman tunnemylläkän keskellä tulisi keskustella vielä lasten ja puolison kanssa; entä nyt, miten tästä eteenpäin? Mitä ja miten kertoa lapsille, että äiti, isä tai sisarus on sairastunut syöpään? Perheen haaveet ja unelmat yhteisistä lomamatkoista siirtyvät jonnekin kaukaisuuteen ”kunnes kaikki palautuu ennalleen”. Mielessä voi kuitenkin käydä ”Mutta entä jos ei palaa?”. Huolet voivat vallata jokaisen perheenjäsenen ajatukset.
Avoin ja rehellinen asioista puhuminen vahvistaa perheen yhteistä yhteyden tunnetta sekä auttaa myös käsittelemään sairauden aiheuttamaa kriisiä. Keskustelkaa niin iloisista kuin surullistakin asioista – kehukaa, huomatkaa hyvät asiat niin arjessa kuin toisissanne ja kertokaa ne. Jos keskustelu on vaikeaa perheen kesken, älkää jääkö yksin, keskusteluapua on aina saatavilla!
Kasvattamiseen ja yhdessä kasvamiseen kuuluvat myös ne huonot päivät ja hetket. Et ole huono vanhempi, vaikka välillä hermostut ja turhaudut. Aikuinenkin saa näyttää omat tunteensa lapselle sekä näyttää ettei vanhemmatkaan säiky hänen tunteitaan. On tärkeää, että tunteita näytetään mutta myös sanoitetaan. Jos itkettää tai harmittaa, kerro lapselle, ettei ole mitään hätää. Vanhempien asettamat rajat ja elämässä vastaan tulevat vastoinkäymiset auttavat lasta kohtamaan ja sietämään elämän karikoita myös aikuisena. Emme voi niitä estää tai poistaa lasten tai itsemmekään tieltä vaan meidän on vain opittava selviytymään niistä yksin ja yhdessä.
Jaksaminen vanhempana on jatkuvaa työtä. Olemme hoitaneet kipeää lasta, kestäneet valvottujen öiden aiheuttamaa väsymystä sekä lasten kiukkukohtauksia väärän väristen sukkien takia. Kaiken tämän voi kestää ja yrittää jaksaa seuraavaan päivään, kun ajattelee, kenenkä vuoksi minä kestän nämä unettomat yöt, kenenkä vuoksi minä taistelen läpi hoitojen, että näemme yhdessä huomisen päivän.
Vanhemmuus antaa myös paljon; on ihanaa seurata lapsensa kasvavan ja kehittyvän persoonana sekä kokea sitä ehdotonta rakkautta mitä lapsi vanhemmalleen antaa. Vanhemmuuden myötä voi kokea ainutlaatuisia kokemuksia ja saada sellaisiakin voimavaroja, joiden avulla jaksaa vaikka läpi harmaan kiven.
Hyvinvoiva perhe syövästä huolimatta – Kuinka tukea lasta, kun vanhempi sairastaa syöpää esite luettavissa:
https://www.pohjois-savonsyopayhdistys.fi/lapsiperheille/