Siirry suoraan sisältöön

Digikaverikoulutus Teamsissa

Lisätietoa tapahtumasta

Digikaveri-toiminta on yksi osa Suomen Syöpäpotilaat ry:n Vertaisena-hanketta

Hankkeella tavoitellaan sellaisia syövän kanssa elävien ja heidän läheistensä ryhmiä, jotka eivät ole löytäneet vertaistuen ja vapaaehtoistoiminnan piiriin.

Hankkeessa viedään eteenpäin digitalisaation mahdollisuuksia potilaan polulla, osana palveluita. Kehitetään verkkovertaistoimintaa kohderyhmille, joita ovat syöpään sairastuneet ihmiset, läheiset sekä sidosryhmät. Osallistetaan ihmisiä eri kulttuuritaustoista toimintaan. Kiinnitetään erityistä huomiota ihmisryhmiin, joiden digitaitojen taso ei mahdollista verkkovälitteistä osallistumista oman terveyden hoitoon ja vertaistukeen.

Digikaverina toimiminen on yksi mahdollinen tapa tehdä vapaaehtoistyötä ja toimia vapaaehtoisena.

  • Digikaveri kannustaa, rohkaisee, opastaa ja auttaa digitaalisten palvelujen käytössä
  • Digikaverin ei tarvitse olla itse huippuosaaja, vaan ennen kaikkea tuki ja turva palvelun käyttöönoton opettelussa ja haltuunotossa
  • Digikaveri voi auttaa vaikkapa kirjautumaan Omakantaan, tai opastamaan tietokoneen tai älypuhelimen käytössä tarpeen mukaan
  • Digikaveri ei tee puolesta, vaan kannustaa opastettavaa tekemään itse tuen turvin
  • Digikaveri purkaa sähköisten palvelujen käytön esteitä, mahdollistaa ja vahvistaa käyttäjän omaa toimijuutta asioidensa hoidossa

Voisitko kuvitella toimivasi digikaverina? Digikaverina toimitaan omien voimavarojen mukaan, kuten missä tahansa vapaaehtoistehtävässä. Toimit omalla alueellasi ja vaikka paikallisosaston kerhon yhteydessä, jos jollakin on kysyttävää.

Digikaverikoulutus on Pohjois-Savon Syöpäyhdistyksen ja Suomen Syöpäpotilaat ry:n yhdessä järjestämä 2 h:n koulutus Teamsissa.

 

Seuraava digikaverikoulutus pidetään Teamsissa ma 15.5. klo 17-19.

Koulutuksen sisältö:

  • Vertaisena-hanke: Lyhyt esittely
  • Mikä on Digikaveri?
  • OmaKanta
  • OmaKys
  • Islab
  • Terveyskylä

Ota mukaan koulutukseen:

  • Oma laite: tietokone, tabletti tai älypuhelin (+ laturi!)
  • Verkkopankkitunnukset
  • Avoin, kiinnostunut ja iloinen mieli
  • Halutessasi muistiinpanovälineet

 

Koulutukseen ilmoittautuminen to 11.5. mennessä:
Minttu Aho
Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori
puh. 044 230 8741
minttu.aho@pohjois-savonsyopayhdistys.fi

 

Lisätietoa hankkeesta antaa myös Suvi Sileekangas
suvi.sileekangas@syopapotilaat.fi
Puh: 044-4914590