Voimaa luonnosta ja taiteesta -avokurssi 2024
Lisätietoa tapahtumasta
Kenelle?
Luovuutta herättelevä, toiminnallinen kurssi on tarkoitettu syöpään sairastuneille ja sairaudesta toipuville. Kurssille voi osallistua myös syöpähoitojen aikana, jos kokee jaksavansa. Oma kyky ja jaksamisen taso riittää, juuri sellaisena kuin se on.
Missä?
Pohjois-Savon Syöpäyhdistys ja lähiympäristö
Mitä?
Kurssilla houkutellaan voimavaroja esiin piirtäen, maalaten ja muilla luovilla menetelmillä. Keskitytään läsnäolon tunteen eli flown herättelyyn ja sen hetkisten tuntemusten purkamiseen taiteen keinoin. Turvallisessa ryhmässä ei tarvitse aiempaa taidekokemusta, sillä se on suunniteltu kaiken tasoisille luovuuden herättelijöille kuin myös aiemmin taidetta harrastaneille. Ryhmässä vuorotellaan hiljaisella työskentelyllä ja keskustelulla eli sairastumiseen liittyviä kokemuksia pääsee jakamaan yhdessä toisten kanssa. Pääfokuksessa on kuitenkin luovan tekemisen suoma mahdollisuus keskittyä tähän hetkeen ja läsnäolon parantavaan voimaan. Matalan kynnyksen taideharjoitukset vievät ulos lähipuistoon ja rännikaduille herättelemään aisteja ja tarkastelemaan kaupunkiluonnon pieniä yksityiskohtia.
Ohjaajat
Johanna Rossi, monialainen taiteilija ja ryhmätaideterapeutti ja Virpi Nissinen, sairaanhoitaja Pohjois-Savon Syöpäyhdistys ry
Hakuohjeet
Voit hakea kurssille täyttämällä hakulomakkeen verkossa:
tai tulostamalla ja täyttämällä paperisen hakulomakkeen. Lomakkeen voi itse tulostaa tai noutaa yhdistyksen toimistolta.
Hakemuslomake kurssille (tulostettava)
Hakulomake postitetaan osoitteeseen:
Pohjois-Savon Syöpäyhdistys ry
Kuninkaankatu 23 B, 70100 Kuopio
Hakuaika kurssille, hae viimeistään 12.3. mennessä.
Osallistujien määrä ja valinta
Kurssille valitaan 10 osallistujaa hakemuksen ja/tai haastattelun perusteella.
Osallistuminen kurssille on maksutonta.
Lisätietoa: Virpi Nissinen virpi.nissinen@pohjois-savonsyopayhdistys.fi, 040 733 4737