Siirry suoraan sisältöön

Yhdessä eteenpäin – virkistyksellinen viikonloppu lapsensa syöpään menettäneille perheille

Lisätietoa tapahtumasta

Hae mukaan virkistykselliseen viikonloppuun Taulun kartanolle 24.-26.3.2023!

Kun lapsi menehtyy syöpään, koko perhettä kohtaa äärimmäinen kriisi lapsen sairastumisesta aiheutuneen kuormittavan elämäntilanteen lisäksi. Vertaistuella on todettu olevan suuri merkitys, tuki ja apu lapsensa menettäneiden perheille. Kokemuksen jakaminen ja tunne siitä, ettei perhe ole asian kanssa yksin, on isona apuna jaksamisessa.

Haluamme tarjota perheille vertaistuellisen ja voimauttavan viikonlopun, jonka avulla perhe saa hetken hengähdyksen arjen keskelle sekä eväitä elämän jatkumiseksi suuren surun kanssa. Vertaistuen lisäksi ammatillinen tuki on tärkeää. Tarjoamme viikonlopussa myös ammattilaisen ohjaamaa vertaiskeskustelua perheiden kesken.

Viikonlopun aikana on mahdollisuus irrottautua arjesta mukavan tekemisen parissa. Tavataan saman kokeneita perheitä, mukavaa ohjelmaa lapsille ja voimaannuttavaa ohjelmaa vanhemmille. Tapahtuma on suunnattu perheille, joilla lapsen menehtymisestä on vähintään kaksi vuotta ja jotka asuvat Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Etelä-Savon alueella.

Viikonloppu majoituksineen ja ruokailuineen on osallistujille maksuton, mutta osallistujat kustantavat matkat itse. Peruutus on tehtävä viimeistään kaksi viikkoa ennen tapahtumaa. Tämän jälkeen perutusta osallistumisesta perimme osallistujilta peruutuksesta aiheutuvista kustannuksista 30% osuuden.

 

Haku päättyy 7.2.2023.
Viikonloppuun haetaan täyttämällä sähköinen lomake.
Täytä hakemus: linkki hakemukseen

Aika: 24.3. klo 17 – 26.3. klo 13
Paikka: Taulun kartano (Google Maps), Tauluntie 596, 41410 Kankainen

Mukaan mahtuu noin 40 henkilöä. Tapahtuman toteutumiseksi minimi on 20 henkilöä.

Lisätietoja:

Marika Raitio/Keski-Suomen Syöpäyhdistys puh. 050 5914 180, marika.raitio@kessy.fi

Hanna Hämäläinen/Pohjois-Karjalan Syöpälapset Sykkyrä ry puh. 041 311 8881, info@sykkyra.fi

Sari Nousiainen/Pohjois-Savon Syöpäyhdistys puh. 044 7497 533, sari.nousiainen@pohjois-savonsyopayhdistys.fi

 

Tapahtuman järjestää yhteistyössä Keski-Suomen ja Pohjois-Savon Syöpäyhdistykset sekä Pohjois-Karjalan Syöpälapset Sykkyrä ry. Tapahtuman mahdollistaja Tellervo Edessalon säätiö.