Siirry suoraan sisältöön

Kanssakulkijuus on sankarihommaa

Kun lapsi sairastuu vakavasti, koko perheen elämä muuttuu yhtäkkiä ja arvaamatta. Äkillinen tilanne vaatii sopeutumista, johon perhe tarvitsee tukiverkostoa, muistuttaa Sylva ry:n Kanssakulkija-kampanja. Sylva auttaa syöpään sairastuneita lapsia ja heidän läheisiään selviämään kriisistä, käsittelemään sairastumista ja suuntaamaan eteenpäin vaikeassa elämäntilanteessa.

Joka vuosi noin 150 suomalaista lasta sairastuu syöpään. Tehokkailla hoidoilla noin 80 % heistä parantuu, mutta samalla paitsi sairastuneen myös hänen lähipiirinsä arki mullistuu. Huoli ja epävarmuus varjostavat potilaan ja perheen tulevaisuutta. Elämää joutuu suunnittelemaan uusiksi ja tekemään muutoksia, jotka hankaloittavat arkea.

  • Sopeutuminen ja kriisin käsittely on tuskallista ja työlästä. Se vaatii voimavaroja eikä onnistu yksin. Oikea-aikainen tuki on tärkeää perheen selviytymisen, pärjäämisen ja myöhemmän hyvinvoinnin kannalta, kertoo Sylva ry:n lapsiperhetyön asiantuntija Riikka Ranta.

Sylva on valtakunnallinen järjestö, jonka tehtävä on auttaa sairastunutta ja läheisiä tunnistamaan omat voimavaransa ja tarjota mahdollisuus käsitellä kriisiä ammattilaisen ohjauksessa turvallisessa ympäristössä yhdessä saman kokeneiden kanssa. Myös Sylva tarvitsee kanssakulkijoita tukitoimintansa mahdollistamiseen.

Kanssakulkeminen on sankarihommaa. Kanssakulkija-kampanja haastaa ihmiset ja yhteisöt ottamaan tehtävän vastaan ja tukemaan Sylvan työtä.

  • Pohjois-Savon Syöpäyhdistys on Sylvan Kanssakulkija. Meillä on yhteinen päämäärä. Haluamme, että jokainen syöpään sairastunut lapsi ja hänen läheisensä saavat tarvitsemaansa tukea, kertoo Pohjois-Savon Syöpäyhdistyksen vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Minttu Aho. Tuemme perheitä myös oman toimintamme kautta tarjoamalla paikallisesti vertaistukea erilaisissa tapahtumissa, kuten virkistyspäivissä.

Kanssakulkijat mukana Jääkiekon SM-Liigan otteluissa ja kansainvälisen lasten syövän päivän tapahtumissa ympäri Suomea

Myös SM-Liiga ja seurajoukkueet ovat Sylvan Kanssakulkijoita. Ne järjestävät jokaisella Liiga-paikkakunnalla Kanssakulkija-ottelut yhdessä Sylvan ja paikallisten syöpäyhdistysten ja vanhempainkerhojen kanssa. Kampanjan kautta Liiga ja seurat saavat mahdollisuuden tehdä yhdessä hyvää vaikeassa elämäntilanteessa olevien perheiden hyväksi ja luoda jääkiekko-otteluihin katsojia koskettavaa ja sitouttavaa sisältöä. Ottelut pelataan 1.-22.2. välisenä aikana.

Kuopiossa Kanssakulkija-ottelu pelataan 14.2. klo 18.30 Kalpa-JYP. Lämpimästi tervetuloa otteluun kannustamaan joukkueita ja kiekonpudottajaa. Kiekonpudottajana pelissä on syövän sairastanut 9-vuotias Otto. Pohjois-Savon Syöpäyhdistys myy ottelussa Kultanauhoja ja järjestää lipaskeräyksen.

Sylvan Kanssakulkija-kampanja liittyy myös 15.2. vietettävään kansainväliseen lasten syövän päivään. Sylva ry järjestää Helsingin Narinkkatorilla Tuolitapahtuman lauantaina 15.2. klo 12–18. Torille asetellut noin 150 tuolia edustavat niitä lapsia ja nuoria, jotka ovat edeltävän vuoden aikana sairastuneet tai menehtyneet syöpään. Vastaavia tuolitapahtumia järjestetään myös monilla muilla paikkakunnilla ympäri Suomea.

Lisätietoja:

Lisätietoa Kanssakulkija-kampanjasta ja -otteluista sekä kansainvälisen lasten syövän päivän tapahtumista Sylva ry:n verkkosivuilla www.sylva.fi/kanssakulkija

Minttu Aho, minttu.aho@pohjois-savonsyopayhdistys.fi, puh. 044 230 8741
www.pohjois-savonsyopayhdistys.fi/
www.facebook.com/pohjoissavonsyopayhdistys/
www.facebook.com/Kuopuskerho/