Siirry suoraan sisältöön

Nuuskatonta urheilua Pohjois-Savoon

Pohjois-Savon Syöpäyhdistys ry lähtee edistämään nuuskatonta urheilua toiminta-alueellaan.  Suomen Syöpäyhdistyksen tuottamaa, yhteistyössä urheilutoimijoiden sekä EHYT ry:n ja Olympiakomitean kanssa, ”Nuuskaton urheilu” -toimintamallia hyödynnetään myös Pohjois-Savon alueella.

 Suomalaisten nuorten nuuskakokeilut ja nuuskan käyttö ovat lisääntyneet tupakoinnin vähentyessä. Tutkimusten perusteella nuuskaaminen näyttää olevan hieman yleisempää urheilijoiden keskuudessa verrattuna samanikäisiin ei-urheilijoihin. Urheiluseuraan kuuluvista 14–16-vuotiaista pojista 32 prosentilla ja tytöistä 7 prosentilla oli kokemusta nuuskasta.

Viimeaikaisen nuuskaamiseen liittyvän tutkimuksen perusteella nuuska yhdistetään voimakkaasti erityisesti jääkiekkoon, mutta myös salibandy ja jalkapallo ovat nousseet esille lajeina, joissa nuuskan käyttöä tiedetään tapahtuvan. Kyselyn perusteella nuuskan käyttöä näkyy urheilevilla nuorilla, mutta enemmän seurojen aikuisilla. Suurin osa vastaajista piti tärkeänä nuuskan käytön ehkäisyä ja sen käyttöön puuttumista seuratoiminnassa.

Nyt käyttöön tuleva ”Nuuskaton urheilu” -toimintamallin taustalla on tutkimus- ja kokemustietoa nuuskan käytöstä urheilussa. Toimintamalli on suunniteltu yhdessä urheilutoimijoiden kanssa. Toimintamalli sisältää materiaaleja ja vinkkejä mm. nuuskattoman urheilun pelisääntöjen laatimiseksi seuroissa, nuuskan käytön puheeksi oton välineitä, vinkkejä nuuskan käytön lopettamiseen ja nuoren tukemiseen.

Pohjois-Savon alueella mukaan toimintamallin käyttöönottoon on ollut jo kiinnostusta urheiluseuroissa. Urheiluseurayhteistyötä tehdään Kuopion alueella yhteistyössä Kuopion kaupungin ehkäisevän päihdetyön ja Ehyt ry:n kanssa. Pohjois-Savon alueella urheiluseurayhteistyötä tehdään Pohjois-Savon Sairaanhoitopiirin HYTE -tiimin ehkäisevän päihdetyön ja Ehyt ry:n kanssa.

 

Toimintamallin käyttöönotosta kiinnostuneet urheiluseurat voivat olla yhteydessä Pohjois-Savon Syöpäyhdistyksen hyvinvoinnin asiantuntijaan.

Lisää tietoa Nuuskaton urheilu -toimintamallista:

www.nuuskatonurheilu.fi

Lisätietoja ja yhteydenotot:

Heidi Kolehmainen
Hyvinvoinnin edistämisen asiantuntija, Pohjois-Savon Syöpäyhdistys ry

heidi.kolehmainen@pohjois-savonsyopayhdistys.fi

LÄHTEITÄ: