Siirry suoraan sisältöön

Paikka auki: vapaaehtoistoiminnan koordinaattorin sijaisuus

Pohjois-Savon Syöpäyhdistyksessä on avoinna määräaikainen vapaaehtoistoiminnan koordinaattorin sijaisuus. Koordinaattori osallistuu vapaaehtoisten rekrytointiin, kouluttamiseen ja heidän työnsä organisointiin. Hän kerää tietoa ja tuottaa materiaalia vapaaehtoistoiminnan kehittämiseen sekä toteuttaa toiminnan arviointia.

Hänen tehtävänään on sisäisen ja ulkoisen viestinnän suunnitteleminen ja toteuttaminen. Lisäksi hän jatkokehittää viestintäsuunnitelmaa ja ylläpitää verkkosivuja. Hän vastaa erilaisten tapahtumien ja kampanjoiden toteutuksesta, esimerkiksi alueellisesta Roosa nauha -kampanjasta.

Haemme innostavaa, idearikasta ja oma-aloitteista henkilöä, jolla on luonteva kyky työskennellä eri ikäisten ja erilaisista taustoista tulevien ihmisten kanssa. Tehtävä vaatii vahvaa osaamista vapaaehtoistoiminnan kehittämisestä ja verkostotyöskentelystä. Hallitset nykyaikaiset ja ajankohtaiset viestinnän ja kommunikoinnin tavat sekä työkalut. Kokemus tapahtumien suunnittelusta ja toteuttamisesta on tehtävässä eduksi. Odotamme hakijoilta soveltuvaa, vähintään AMK-tasoista koulutusta.

Syöpäyhdistyksen toimisto sijaitsee Kuopiossa, mutta koordinaattorin työskentelyalue on koko Pohjois-Savon maakunta. Hakijalla on oltava käytössään auto ja hänen on oltava valmis matkustamaan. Työaika on 38 h/viikko ja palkka määräytyy Järjestöjä koskevan työehtosopimuksen mukaan.

Työ alkaa 01.03.2020 ja päättyy 31.3.2021

Lähetä hakemuksesi, CV ja palkkatoivomus viimeistään 24.1.2020 klo 9.00 mennessä osoitteeseen pirjo.airaksinen@pohjois-savonsyopayhdistys.fi. Haastattelut pyritään järjestämään 27.1. alkavalla viikolla. Lisätietoja voit kysyä sähköpostilla pirjo.airaksinen@pohjois-savonsyopayhdistys.fi.