Siirry suoraan sisältöön

Pohjois-Savon Syöpäyhdistys tukee Siskolan toimintaa

SiskolaFacebook-ryhmä perustettiin kaikenlaisiin syöpiin (ei ainoastaan rintasyöpään) sairastuneille keskusteluun ja  vertaistukeen.  Syöpään sairastuneet Siskot ovat toimineet vapaaehtoisina. 

Siskot ovat saavuttaneet yleisöä maanlaajuisesti sosiaalisessa mediassaottaneet rohkeasti kantaa ja avanneet suurelle yleisölle syöpään sairastuneen tuntoja. He ovat alusta asti puhuneet myös kuolemasta avoimesti ja lempeästi. 

Yhdistysmuotoinen toiminta pakollisine byrokratioineen osoittautui liian raskaaksi potilasvoimin, ja vuonna 2013 perustettu Siskot ry jouduttiin lopettamaan resurssien puutteen vuoksi vuonna 2018. 

Viime vuonna Siskot saivat uuden mahdollisuuden: Pohjois-Savon Syöpäyhdistys näki toiminnan tärkeyden ja tarjosi tukeaanEhdotus otettiin ilomielin vastaan, ja yhteistyö Pohjois-Savon Syöpäyhdistyksen ja Siskojen välillä alkoi. Yhdistys tarjoaa tukeaa mm. verkkokaupan perustamisessa sekä ylläpitämisessä, jatkossa tapahtumien järjestämisessä ja kampajoiden edistämisessä.

Siskojen linjaukset säilyvät ennallaan ja potilaan ääni kuuluu yhtä selkeänä kuin aiemminkin – tämän mahdollistaa Pohjois-Savon Syöpäyhdistyksen tuki. Toiminta on valtakunnallista – toivomme, että myös paikallisia Siskola-ryhmiä perustetaan tulevaisuudessa. 

Pohjois-Savon Syöpäyhdistys etsii parhaillaan vapaaehtoisia Siskolan verkkokaupan ylläpitäjiksi. Vapaaehtoisen ei tarvitse olla itse syöpään sairastunut.

Lisää vapaaehtoistehtävästä sivuillamme, osoitteessa:
https://www.pohjois-savonsyopayhdistys.fi/siskolan-verkkokaupan-yllapito/

 

Lisää tietoa Siskojen toiminnasta www.siskola.fi 

Facebook: Siskot – matka, jolle kukaan ei halunnut 

Instagram: _matkajollekukaaneihalunnut